Täydennyskoulutus on pitkäkestoista osaamisen kehittämistä
Täydennyskoulutuksella tarkoitetaan peruskoulutettujen henkilöiden osaamisen kehittämistä vastaamaan muuttuneiden työmarkkinoiden vaateita. Usein muutokset johtuvat ulkoisista tekijöistä, esimerkiksi teknologian nopeista hyppäyksistä tai kysynnän muuttumisesta. Myös yritysten sisäiset kehitysilmiöt, kuten liiketoiminnan uudelleen asemointi tai keskittyminen ydinosaamisiin saattavat aiheuttaa äkillisiä muutoksia osaamistarpeissa.
Suunnittelutoimialalla teknologisia murroksia on koettu niin 80-luvulla , 90-luvulla kuin 2000-luvullakin. 2D-piirtämisestä on siirrytty 3D-suunnitteluun. Parhaillaan olemme uuden murroksen kynnyksellä. Tiedon elinkaarihallinta ja tiedon jakaminen verkostoissa tulee lähivuosina olemaan ehdoton vaatimus suunnittelijan tiedon tuotantoprosessille.
Teknologisten murrosten lisäksi suunnittelutoimiala kohtaa myös muutospaineita niin työn suorituksessa kuin työnjakamisessa. Suunnittelualalla joudutaan lähivuosina luomaan uusia toimintamalleja organisaation osaamisten oikeasta hyödyntämisestä. Organisaatioihin muodostuu uusia työkuvia ja toimintamalleja, joiden avulla toiminnan tulosta voidaan uudella tavalla kehittää.
Cadpoolin Täydennyskoulutus tuottaa palveluja yritysten muuttuneisiin osaamistarpeisiin. Samalla palvelut luovat teknologisessa ja organisatorisessa murroksessa uutta työtä etsiville osaaville ammattilaisille mahdollisuuksia löytää omalle työlleen arvoisensa uusi koti.
Yhteyshenkilö:
|
|
Suora (09) 4056 2232, GSM 040 551 2814 Sähköposti: jutta.itkonen@cadpool.fi |

