image description

OLLI, MAANTIEPYÖRÄILIJÄ

Työskentelen Cadpoolilla vanhempana LVI-suunnittelijana ja -projektipäällikkönä. Koulutukseltani olen insinööri ja olen toiminut rakennus- ja laivasuunnittelun parissa. Alalla olen työskennellyt vuodesta 1986 alkaen ja Cadpoolilla vuodesta 1994 alkaen. Vuonna 2013 tekemiseni huomioitiin vuoden cadpoolilaisen tittelillä.

Ylämäkiä ja vastatuulta ei lopulta huomaa

”Olen aina tykännyt pyöräilystä. Minua viehättää se, miten maisema vaihtuu. Pyöräilyharrastukseni lähti toden teolla liikkeelle viitisen vuotta sitten siitä, kun sain kuulla, että minulla oli korkea verenpaine. Valitsin pyöräilyn, koska se on ystävällistä nivelille. Meno ei töksähtele vaan rullaa eteenpäin.

 

Asun Kirkkonummella, siellä on paljon pieniä kyläteitä, joita on hyvä pyöräillä. Sovin kaverin kanssa treffit kahvilaan, joka oli noin puolessa välissä kymmenen kilometrin lenkkiä. Niin tuli lähdettyä. Aluksi tuntui, että koko ajan oli vastatuuli ja ylämäki. Kunto oli niin huono. Mutta pikkuhiljaa kunto alkoi nousta.”

Kunto nousee kohisten

”Aloin aika pian ajatella fillarin vaihtoa. Hankin Cyclo Cross -pyörän, sillä on hyvä ajaa myös epätasaisessa maastossa. Käyn lenkillä 5-6 kertaa viikossa, jolloin pyörän ominaisuuksilla alkaa olla merkitystä. Kauteni alkaa kun hiekoitushiekka on poistunut, en pyöräile lainkaan talvisin. Silloin pitäisi olla päällä joulupukin varusteet, jotta ei jäätyisi. Ei sellainen ole enää pyöräilyä.

 

50 kilometriä menee kevyesti töiden jälkeen, sen vetäisen kahdessa tunnissa.

 

Vaimon kanssa teemme rauhallisempia lenkkejä, katselemme hienoja vanhoja taloja ja niiden pihapiirejä sekä luontoa. Silloin vaihdan aina vanhempaan fillariin. Välillä pysähdymme kahville. Mutta kun kuntoilen, tykkään pyöräillä yksin.

 

Pyöräilen kerrallaan 50–100 kilometriä, työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin.

 

Minulla on napit korvissa ja kuuntelen samalla musiikkia, joko Metro FM:ää tai jotain rokkikanavaa. Laitan niin sanotusti jotain poppia koneeseen. Matka menee kivemmin ja nopeammin.

 

Loppukesästä mäkiä ei enää huomaa. Itseään ei saa poikki millään.”

Mitä kovempaa, sitä parempi

”Olen LVI-suunnittelija ja koko urani olen suunnitellut teollisuuteen. Teen teollisuudelle talotekniikkaa. Osallistun joka kesä työpaikan joukkueen kanssa kilometrikisaan, joka käynnistyy toukokuun ensimmäinen ja loppuu syyskuun 22. päivä. Ideana on ajaa enemmän kilometrejä kuin toiset joukkueet. Kilometrit kirjataan ylös nettiin, josta jokainen voi ne katsoa. Viime kesänä minulla tuli 3000 kilometriä täyteen. Mutta olin tuloksella vasta joukkueemme kolmas. Kilpailu luo kivaa yhteishenkeä, vaikka se onkin aina veristä.

 

Huomaan aivan selkeästi, että töissä jaksaa paremmin, kun kunto on hyvä. Ei heti nuupahda.

 

Siksi olen jatkanut pyöräilyä. En edes ajattele koko asiaa, menen vain tekemään lenkin. Yritän aina vaihdella reittiä, jotain pitää tapahtua että pysyn hyvällä tuulella. Jos haluan päästä helpommalla, poljen Hangontietä länteen päin, kohti Hankoa. Sitä on kiva ajaa, kun pystyy pitämään vauhdin yli 30 kilometriä tunnissa. Mutta siinäkin vauhdissa ehtii tarkkailla ympäristöä. Muistan yhdenkin kesäaamun, kello oli ehkä kuusi. Näin miten kettu juoksi vierellä ja lähti sitten painamaan pellon yli. Myös metsäpeuroja näkee aamusella usein. Silloin on vain elukat liikkeellä. Ja pienet järvet ovat hienon näköisiä.”

 

‹ Edellinen Seuraava ›