Työskentelen Cadpoolilla vanhempana sähkösuunnittelijana, koulutukseltani olen sähköinsinööri. Toimipisteeni sijaitsee tällä hetkellä Oulussa. Alalla olen työskennellyt vuodesta 2001 ja Cadpoolilla 2008 alkaen.
Joka kertahan sitä tippuu, kun kiipeilee
Kun lähdin ensimmäistä kertaa kaverini kanssa ulos boulderoimaan, eli kiipeämään ilman köyttä, meillä oli mukana vanha kynnysmatto, johon yritin pyyhkiä ja putsata jalat. Mitään patjaa tai pehmustetta ei ollut. Olin siinä vaiheessa harrastanut boulderointia sisähallissa vähän yli vuoden. Lähdin kiipeämään viiden metrin korkuista reittiä ja kiven isot otteet olivat ylhäällä hieman kosteita. Jos olisin tippunut, kantapäät olisivat murskautuneet. Se oli tyhmä kokeilu.
Seuraavana keväänä hankin pädin, eli 14 sentin paksuisen vaahtomuovipatjan, jonka kannan selässäni metsään. Patjan halkaisija on vain vähän yli metrin, mutta kun porukassa käy kiipeämässä, pädejä voi laittaa monta vierekkäin. Kaverit auttavat osumaan patjalle, kun ote lipeää.
Joka kertahan sitä tippuu, kun kiipeilee. Paljon useammin tippuu kuin pääsee ylös. Koko kiipeilyn suola on siinä, että yrittää ja yrittää ja yrittää ja sitten yhtenä päivänä onnistuu. Kun on kiivennyt korkealle ja kädet alkavat väsyä, pitää keskittyä siihen, että pelko jää taka-alalle.
Kerran olin kiivennyt siirtolohkaretta viiteen metriin, kun tuli älyttömän vaikea kohta: jalka olisi pitänyt nostaa ylemmäs kuin kädet. Ymmärsin ajoissa, että riski olisi ollut liian iso ja tulin alas. Olennaista on, että järki tulee ennen pelkoa.”
Ensimmäinen ihminen huipulla
Hyviä boulderointikohteita löytyy netistä. Kun joku löytää uuden boulderointipaikan, hän nimeää sen ja kiipeää ensimmäiset reitit. Ensinousija nimeää reitit, antaa vaikeusasteen ja tallentaa harrastussivulle. Valmiiden reittien kiipeämisen lisäksi on hienoa etsiä myös kiipeilypaikkoja, joita kukaan muu ei ole vielä löytänyt.
Syksyllä 2016 etsin retkikartan ja maanmittauslaitoksen ilmakuvien avulla sopivia siirtolohkareita Suomussalmelta Kainuusta. Vaikka karttaan on merkitty iso kivi, koskaan ei voi tietää, odottaako metsässä moottoripyörän vai talon kokoinen järkäle.
Kävelin metsässä kartan kanssa ja lopulta tulin alueelle, jossa oli juuri sopivia kiviä kiipeilyyn. Oli ihan mieletöntä seistä siinä kivien vieressä ja ajatella, että tulee olemaan ensimmäinen ihminen, joka kiipeää niiden pintaa pitkin huipulle. Ei Suomussalmen perukoille varmaan koskaan ryysistä tule, mutta olen silti pitänyt kivet vielä itselläni.
Kivi puristaa pään tyhjäksi
Aloitan työpäivän aina kuudelta aamulla, joten jos yllätyksiä ei tule, pääsen kiipeämään jo kahdelta. Tämä mahdollistaa kiipeilyn myös loppukesällä, jolloin ilmankosteus tiivistyy kiven pintaan niin aikaisin, että kuuden jälkeen kiipeilystä tulee mahdotonta. Nykyään harrastan boulderoinnin lisäksi myös köysikiipeilyä. Tähän saakka olen kiipeillyt köyden kanssa vain sisähallissa, mutta tulevana kesänä on tarkoitus lähteä kokeilemaan myös kallioita.
Kun puristaa kiveä, päähän ei mahdu mitään muita ajatuksia, aivot nollaantuvat täysin.
Sähkösuunnittelu on vähän samanlaista, siinä pitää jaksaa olla pitkäjänteinen. Yhden ison projektin suunnittelu voi viedä vuosia. Kiipeilijänä ja sähkösuunnittelijana olen aika samanlainen: kun olen kerran päässyt kallion ylös tai vienyt projektin maaliin, on hienoa siirtyä seuraavaan.
