image description

JUUSO, KILPASUUNNISTAJA

Työskentelen Cadpoolilla arkkitehtisuunnitteluun liittyvissä suunnittelijan tehtävissä. Koulutukseltani olen rakennusarkkitehti. Alalla olen työskennellyt vuodesta 1997 ja Cadpoolilla 2010 alkaen.

Suunnistus on elämä pienoiskoossa

“Juostessa aistit ovat enemmän avoinna. Uskon, että se on biologinen juttu, olemme olleet alkujaan juoksijoita savannilla. Nykyihmiselläkin aistit herkistyvät juostessa. Sitä keskittyy usein vain siihen, mihin astuu seuraavaksi tai minne on menossa. Usein huomaa pohtivansa sitä miltä maa askelten alla tuntuu.

 

Olen aina tykännyt juosta kovaa. Varsinkin metsäpoluilla se on huimaa. Puut ja pensaat vilisevät silmissä, ja koko ajan pitää olla tarkkana ettei kompastu kiviin tai kantoihin tai törmää teräviin oksiin. Välillä pitää hyppiä esteiden yli, vaihtaa liikenopeutta, asentoa, ottaa kädet avuksi. Nuorempanakin (ennen suunnistusharrastusta) lenkkeillessä usein vain hypin lähimetsässä kiveltä kivelle, kannolta toiselle.

 

Kerran eräs tuttu oli nähnyt minut hyppimässä ja ihmetteli kovaan ääneen koko paikalla olleelle poikaporukalle, että mitä ihmettä minä oikein olin tekemässä siellä metsässä. Vaikea teinipojan oli selittää kuinka hauskalta hyppiminen kivien päällä, kallioilla, jyrkänteillä tuntui ja kuinka paljon se toi vaihtelua tavanomaiseen kuntopolulla ravaamiseen.

 

Suunnistusharrastus sai alkunsa opiskeluaikoina Kuopiossa. Lähdin kerran kaveriporukan mukana iltarasteille ja sain heti voimakkaan onnistumisen elämyksen. Tuntui että juoksin kuin tuulispää rastilta toiselle ja tuli heti sillä hetkellä tunne, että tämä on minun lajini. Pakko myöntää etten silloin suunnistanut kovin fiksusti. Säntäilin vain mahdollisimman lujaa seuraavaa rastia päin, jota tietenkin usein jouduin etsimään todella kauan.

 

Suunnistaessa on siis tärkeää arvioida vauhti oikein. Täysiä ”täyttä laukkaa” ei voi vetää koko aikaa, vaan on tärkeää löytää tasapaino vauhdin ja omien taitojen väliltä. Suunnistus on kuin elämä pienoiskoossa. On hyvä olla sinut itsensä kanssa ja luottaa omaan osaamiseen. Jos muut asiat alkavat pyöriä metsässä mielessä, virheitä tulee ja suoritus kärsii. Virheitä, siis uskomattoman hienoja pummeja sattuu kuitenkin kaikille. Sellaista elämä on, ei pidä lannistua.”

Pää on pidettävä kasassa

“Kymmenen vuotta sitten minulla oli Jukolan viestissä yöosuus. Satoi. Makasin märässä puolijoukkueteltassa. Sain nukuttua ennen lähtöäni ehkä tunnin. Joskus kahdelta yöllä oli lähtövuoroni, palelsi ja olo oli kaikin puolin karmea. Juoksu lähti kuitenkin hyvin liikkeelle. Alkuosuus oli mukavaa, nopeaa hiekkapohjaista kangasmetsää. Juoksin letkassa ja juoksimme aika kovaa. Fiilis oli hyvä ja nautin.

 

Jossain vaiheessa tajusin, että olin juossut oman rastini ohi. Olin aivan sekaisin, en tiennyt missä olin ja mihin suuntaan minun olisi pitänyt lähteä. Oli paljon pieniä nyppylöitä, pienipiirteistä maastoa jotka kaikki näyttivät samanlaisilta. Harhailin pimeydessä ainakin puoli tuntia ja aloin olla aivan epätoivoinen. Sain onneksi kuitenkin pidettyä itseni kasassa. Ja lopulta harhailun, nöyrtymisen ja pakittamisen jälkeen löysin takaisin kartalle.

 

Se oli minulle kova opetus. Suunnistaessa, varsinkin kilpailuissa pitää pysyä tarkkana kokoajan, vaikka juuri sillä hetkellä tuntuisi helpolta.”

Metsä laskee pulssin

“Nykyään käyn kauden eli kevään, kesän ja syksyn aikana pari kertaa viikossa iltarasteilla. Otan mukaani suunnistuskengät, sukat, housut, pari paitaa, päähineen, kompassin ja emit-leimasimen. Ajan yksin tai työkavereiden kanssa Nuuksioon, Sipoonkorpeen tai vaikka Espoon keskuspuistoon, vaihdan suunnistusvaatteet päälle autossa, ilmoittaudun rasteille, maksan kartan ja suuntaan kohti lähtöä. Hektisessä arkielämässä pelkkä metsään meneminenkin rauhoittaa. Tunnen miten sydämen syke laskee ja hengitys tasaantuu.”

 

‹ Edellinen Seuraava ›