Työskentelen Cadpoolilla suunnittelijana / arkkitehtiylioppilaana. Valmistuin arkkitehdiksi vuoden 2022 alussa. Tein töitä pitkään opintojeni ohessa, joka tuki erinomaisesti urani kehittymistä. Aloitin Cadpoolilla vuonna 2011 ja se on suunnittelualan ensimmäinen työpaikkani.
Potkiessa aukeaa toinen maailma
Oli syntymäpäiväni, kun osallistuin ensimmäistä kertaa potkunyrkkeilytreeneihin. Olin harrastanut kuntonyrkkeilyä jo useamman vuoden, mutta aloin kyllästyä pelkkään lyömiseen. Kaipasin lisää haastetta.
Sali oli iso ja täynnä hikisiä miehiä. Haju oli sen mukainen. Lattian tatamissa oli märkiä länttejä. Olin ihan pihalla: en ollut koskaan potkinut tai edes nähnyt miten potkitaan. Olin ryhmän ainoa nainen, mutta valmentaja valitsi minut heti parikseen, se helpotti jännitystä ja auttoi rentoutumaan.
Heti lämmittelyn jälkeen tehtiin lyönti- ja potkusarjoja. Heiluin kuin heinämies. Potkiminen sattui jalkapöytiin ja sääriin, jalat olivat ihan hellinä. Jalkapohjiinkin sattui, koska olin tottunut nyrkkeilemään kengät jalassa. Potkunyrkkeilyssä ollaan paljain jaloin, jotta polvet eivät vahingoitu ja jotta tukijalan jalkaterä pääsee kääntymään.
Vaikka jalkani olivat ihan mustelmilla, ajattelin, että se kuuluu lajiin, että potkimisen kuuluukin sattua. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että potkunyrkkeilyssä käytetään säärisuojia. Kun aloin käyttää niitä, pystyin potkimaan kunnolla. Hammassuojia en omista vieläkään.
En kilpaile potkunyrkkeilyssä. Kun katsoo, miten Eva Wahlström ja muut vetävät huipulla, se näyttää niin rajulta, etten ole varma, olisiko kilpaileminen minun juttuni. Nautin kuitenkin sparrauksesta treeneissä. Siinä pitää kunnioittaa vastustajaa ja olla valmis vastaanottamaan itsekin potkuja ja lyöntejä.
Jo siinä vaiheessa, kun tulee salille ja pukee käsisiteet, tulee sellainen odottava tunne, että nyt lähtee. Että nyt aukeaa toinen maailma, jossa voi tehdä asioita, jotka eivät oikeassa maailmassa ole sallittuja. Siinä on mukana vapauden tunne: tämä on minun maailmani ja minun juttuni.
Kaikessa kamppailussa, lyömisessä ja potkimisessa hienointa on mielenhallinta. Pitää keskittyä sataprosenttisesti ja miettiä milloin lyöt ja mihin lyöt. Jos vain huidot, et pysy pystyssä. Samanlaista keskittymistä on vaikea löytää muussa elämässä.”
Jokainen rakennus on ihme
Uskon, että potkunyrkkeilystä on apua myös töissä. Siihen saa purettua aggressiota ja energiaa. Nyrkkeillessä pääsee parhaimmillaan meditatiiviseen tilaan. Treenin lopussa, kun on antanut kaikkensa, on mieletön fiilis. Energia virtaa, vaikka on fyysisesti aivan loppu.
Suurimmat onnistumisen tunteet olen saanut, kun olen yhtäkkiä oivaltanut jotain, jonka olen pitkään yrittänyt ratkaista, niin kuin esimerkiksi lantion oikean asennon potkussa. Siinä on samaa kuin arkkitehtuurissa. Asioihin pitää ottaa etäisyyttä, että ne voivat ratketa ja loksahdella kohdilleen.
Nyrkkeillessä olen oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä. Jokaiselta treeni- ja työkaverilta voi oppia jotain uutta. Jos tulee haastava tilanne eteen, en ole heti, että ei tästä mitään tule, vaan ajattelen, että ok, pieni aikalisä, miten tämän ratkaisen.
Arkkitehtuurissa rakastan luovaa prosessia: sitä miten säälittävän tuntuisesta ideasta kehittyy ja kasvaa kokonaisuus. Kaikki voi lähteä vaikka kivestä, jonka näkee maassa ja sitten siitä tuleekin oikea rakennus. Se on ihme joka kerta.
