Upi, perinnerakentaja

Työskentelin Cadpoolilla toimitusjohtajana 40 vuotta ja olin yhtiön pääomistaja. Olen toiminut ”melkein kaikissa” tehtävissä vuodesta 1982 alkaen ja koen sen erinomaisena rikkautena. Yrittäminen on antoisaa, vaikka välillä riskit ovat olleet suuria ja tekemättömien töiden kanssa on elettävä. Onnistumisista kuuluu suurkiitos ammattitaitoiselle henkilöstöllemme.

”Kun vanhasta pyritään tekemään nykyvaatimukset täyttäviä, täytyy olla tarkkana, ettei tee innostuksissaan jotain peruuttamatonta.”

Onnistuminen tekee innostuneeksi

Innostuin vanhojen rakennusten entisöinnistä kolmekymmentä vuotta sitten. Halusin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, pysyä hyvässä kunnossa ja nähdä konkreettisesti omien kätteni jäljen. Olen oppinut paljon vanhoista rakennusmenetelmistä ja käytännönläheisestä monipuolisesta tekemisestä on ollut paljon ammatillisesti hyötyä.

Asun intohimoni tuloksena kunnostamassani yli 100-vuotiaassa jugend-talossa Luomassa, Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Olen remontoinut talon ja pihapiirin rakkaudella vanhaa rakennustapaa ja interiööriä kunnioittaen.

Usein vanhoihin hirsirakenteisiin puhkotaan surutta uusia aukkoja. Tällaisia suuria muutoksia pitäisi viimeiseen asti välttää, koska niitä ei saa tekemättömäksi. On hyväksyttävä, että vanha ei taivu kaikkeen väkisin. Myös vanhat laitteet ja koneet ovat todella mielenkiintoisia.

Romu on toisen aarre

Olen kotoisin Itä-Suomesta, josta lähdettiin suurin joukoin 1960- ja 1970-luvulla Ruotsiin töihin.

Rakennukset jäivät niille sijoilleen rapistumaan. Vaikka osa asukkaista jäi paikoilleen eivät heidän lapsensa olleet enää kiinnostuneita pitämään rakennuksia kunnossa. Ihmettelin asiaa ja minusta se oli väärin, ei kunnioitettu esi-isien arvokasta työtä. Jos saa perinnöksi kiinteistön, sen ylläpitoon tulee panostaa.

Toisen romu on toisen aarre. Rakennusapteekeista saa jotain, mutta vain vanhoja rakennuksia purkamalla olen löytänyt sopivaa vanhaa hirttä, harmaata lautaa, leveitä lattialankkuja, ovia, listoja ja heloja. Aikamoista palapeliähän se pieteetillä rakentaminen on.

Toinen projektini on ollut Keski-Suomessa Viitasaarella sijaitseva 1700 luvulta peräisin oleva maatila. Iso vanha, melkein romahtanut navettarakennuskin kunnostettiin ja sai katolleen huopakatteen, alkuperäinen kaunis pärekatto jäi näkyviin sisäpuolelle. Loppujen lopuksi aika pienellä vaivalla tuli käyttökelpoinen kaunis rakennus.

Hylätyt” rakennukset ovat olleet minulle tärkeää rakennusmateriaalia. Maalaamaton harmaa hirsirakennus on löytö. Kun näin esimerkiksi yksin jätetyn vinon aitan tai riihen, menin isännän tai emännän juttusille ja ostattelin rakennusta.

Harrastuksista vastapainoa työlle

Joskus omistajat eivät myy hylättyjä rakennuksiaan. Silloin sanon heille, että niistä pitää sitten pitää huolta. Iloitsen kun ajan taas samaa reittiä seuraavana kesänä, ja näen, miten lintallaan ollut surullinen rakennus on tuupattu suoraksi ja katto on saanut uuden katteen. Ei se paljoa vaadi ja taas rakennus kestää kymmeniä vuosia. Ehkä seuraava polvi keksii sille käyttöä. Joskus isäntä saattaa soittaa seuraavalla viikolla perään, että tule nyt sitten hakemaan ne hirret. Se on järkipuhetta, parempi antaa hirsille uusi elämä jossain muualla, kuin antaa lahota siihen paikkaan.

Harrastukset on hyvä vastapaino työlle. Kun töiden jälkeen ahersin talon kimpussa koko illan ja viikonloppuna aamusta iltaan, työstressi kaikkosi. Nyt rakentaminen on vaihtunut ylläpidoksi ja siten on ollut aikaa muille harrastuksille, lavatanssille, eläimille ja luonnossa liikkumiselle.